Ensimmäisen maailmansodan aikaisesta kuvastosta nimensä ottanut Arditi on päässyt pitkälle. Jo vuonna 1997 käynnistynyt ura apokalyptisen martial ambientin parissa ei ole kyennyt aina koskettamaan, mutta ruotsalaistrio vaikuttaa kypsyvän ajan myötä.
Emblem of Victory on odotetusti pahaenteinen, kylmä ja tunteeton kokonaisuus. Militantit rytmit ja puhuen toteutetut laulut ovat genrensä perusantia, mutta Arditilla on poikkeuksellinen kyky maalata audiovisuaalisesta maailmastaan monen muun alan yrittäjän vastaavaa harmaampi.
Vaikka Arditin musiikissa puhuvat kunniakkaat arvot, kahdeksaskaan albuminsa ei ole millään tapaa pöyhkeilevä. Minimalistisen ilmaisun tavoittamat tunnelmat vetävät mielen vakavaksi ja kaivavat oikean tilanteen tullen sielun sopukoista esiin jotain ikiaikaista ja ehkä tietoisestikin unohdettua.
Emblem of Victory on äärimmäisen vakuuttava levy. Se ei tuo peliin mitään uutta, mutta on omassa kerhossaan suvereeni osoitus siitä, mihin pitkäjänteinen työ johtaa. Hankala kuvitella, että vastaavaa kamaa voisi tehdä merkittävästi paremmin.