Ei mitään turhaa – arviossa Ravage Ritual

Arvio julkaistu Infernossa 9/2016.

12.01.2017
Ravage Ritual
Higher Power
Seinäjoki Negative

Kovalla Soul Eater -esikoisella vuonna 2014 levytysuransa avannut seinäjokinen hardcoremyllyttäjä Ravage Ritual ei petä odotuksia. Toisella levyllä meuhkaa jälleen pykälän verran valmiimpi ja vakuuttavampi bändi, joka osoittaa, että perisuomalaista synkistelyä voi yhdistellä luontevasti tämänkin tyylisuunnan musiikkiin.

Arkangelin, Bolt Throwerin, Integrityn ja Kickbackin kaltaisilta artisteilta saatekirjeen mukaan vaikutteita imenyt Ravage Ritual on tyylilajissaan suhteellisen eleetön yhtye, jonka musiikissa ei ole mitään turhaa. Bändi kykenee keskittymään hyvin tarkasti oleelliseen ja turhanpäiväisen paskanjauhannan määrä on nollissa.

Higher Power on kuin ahdistava musta möykky, josta on arvaamattoman helppo vuolla hyviä irtokappaleita. Kiekon huippuhetkiksi nousevat vihaisesti takova Mind Trap ja erittäin synkällä otteella lanaava päätöskappale Total Void, jolla Ravage Ritualin musiikillinen visio tuntuu saavuttavan täydellisimmän muotonsa.

Higher Power on jykevä albumi, jonka tasalaatuisessa ilmaisussa on paljon ajattomia piirteitä. Ei liene lainkaan kohtuutonta arvioida, että kiekko maistuu vähintään yhtä hyvältä vuosikymmen(t)enkin kuluttua.

Lisää luettavaa