Chileläisrässärien riffirikas ilmaisu pysyttelee perusasioiden osalta pitkälti samana kuin kahden vuoden takaisella No Life Forms -edeltäjällä. Hienosäätöä on kuitenkin tehty, ja kunnianhimoisempaan suuntaan.
Klassisesta vaikeasta kolmannesta levystä ei voida puhua, vaan albumin haastavuus piilee enemmänkin kokonaisuuden toteutuksessa kuin sävellysten kiharaisuudessa.
The Search Won’t Fall… on läpeensä taidokkaan riuskaa räyhäämistä, jossa ei säästellä sooloissakaan. Monipuolisuus onkin yhä yhtyeen vahvuuksia ilman sortumista turhanpäiväiseen kikkailuun tai pehmoiluun. Intensiteettitaso pysyy korkeana, vaikka tempoja tiputeltaisiin. Sen sijaan tehoja syö turhaan soundimaailma, joka tasapäistää kaikki instrumentit samalle viivalle.
Toinen puolikkaan verran pisteitä rokottava tekijä on liian pitkiksi venytetyt biisit. Kolmiminuuttisissa repäisyissä yhtye on omimmillaan ja kuulostaa henkeäsalpaavan armottomalta, vaan kun mittaa venytetään kaksin- tai pahimmillaan yli kolminkertaiseksi, lopputulos ei muutu kunnioitusta herättävän eeposmaiseksi. Ainoastaan bändin soittoon ladattu asenne tekee möhkäleistä kuunneltavia.