Munaa ja väritystä kaivattaisiin lisää – arviossa Phil Campbell and the Bastard Sons

Julkaistu Infernossa 10/2020.

PHIL CAMPBELL AND THE BASTARD SONS
We’re the Bastards
NUCLEAR BLAST

Phil Campbell on pitänyt itsensä liikkeessä. Erinomaisen soololevyn jälkeen vuorossa on äijän kolmas poikiensa kanssa pyöräyttämä bändilevy. Bastard Sons koostuu siis nimensä mukaisesti Philin kolmesta pojasta sekä laulaja Neil Starrista.

Moinen asetelma on omiaan herättämään sympatiaa ja hyväksyntää. Niitä jakaa mielellään myös siksi, että Philin jälkikasvun musikaalisissa kyvyissä ei ole mitään valittamista. Sävellykset sen sijaan saavat tällä kertaa hieman moitteita.

On nimittäin niin, että We’re the Bastards on aivan liian tavanomainen ja turvallinen rokkikiekko ollakseen millään lailla sykähdyttävä. Tämä on pettymys siksikin, että taipuisa ja värikylläinen soolo osoitti maestron näpeissä asuvan huomattavasti monipuolisempaakin kitarointia.

We’re the Bastards kulkee kovin kuluneita uria alusta lähes loppuun. Vain ilmavammin fiilistelevä päätösraita nostaa hieman kulmakarvoja, että olisikohan skaalaa kannattanut levittää reippaammin muunkin levyn osalta.

Siitä ei vain pääse mihinkään, että rehellisen suoraviivaista ja riffipainotteista rokkia kun soitetaan, sitä kaipaisi vähintäänkin alitajuisesti Motörheadin energiatasoille yltävää tykitystä. Moista ei ole kuitenkaan tarjolla. Bastard Sonsin ote on hitusen siistimpi ja juurevampi, ja laulumelodioiden painotus on selvästi isompi.

Tylytän levyä ehkä liiankin kanssa, mutta periaattesssa sama ongelma rasittaa niin musiikkia kuin laulua. Reippaammissa raidoissa tulkintaan kaipaisi reilummin räkää, enemmän Brian Johnsonia. Neil Starr omaa nätin ja toimivan, mutta tyylinsä puolesta kovin keskinkertaisen äänen.

Mainiosti toimivat soundit, tiiviit ja hyvät sovitukset sekä yleisen ammattimainen ote saa tietysti kaiken kuulostamaan vähintäänkin kelvolliselta. Ei We’re the Bastards millään muotoa huono levy ole, mutta ei tällä meiningillä omaa nurkkaakaan saa oikein kaivettua. Munaa ja väritystä kaivattaisiin lisää. Nyt mennään liiaksi keskitietä koluten.