Munruthel – CREEDamage

29.12.2012
Munruthel
CREEDamage

CREEDamage on projektin ensimmäinen uusi metallilevy seitsemään vuoteen, joten odotukset ovat kieltämättä korkealla. Mukaan on haalittu hyvän matkaa yli kymmenen sessiomuusikkoa ja kasassa on kaikin puolin äärimmäisen mahtipontinen ja pompöösi albumi, joka hapuilee monin paikoin äärimmäisen korkealle.

Tietty kämäisyys, luonnonläheisyys ja haavoittuvaisuus on mielestäni aina hyvästä mikäli puheeksi tulee black metalista pohjaava pakanallinen nostatus. Munruthelin musiikki menee kuitenkin liian pitkälle vastakkaiseen suuntaan, sillä levy on yksinkertaisesti aivan liian mahtipontinen ja täynnä tavaraa. Sitä olisi voinut karsia kovallakin kädellä.

Jos referenssilevynä käytetään vaikkapa Redkinin entisen bändin Nokturnal Mortumin täysin suvereenia The Voice of Steel -mestariteosta (2009), on sanottava, että Munruthelin nykyinen pullistelu ei tule koskaan peittoamaan Nokturnal Mortumin perusasioista kumpuavaa luontevaa mahtipontisuutta.

Lisää luettavaa