Musiikissa tuoksuvat intohimo ja aito usko omaan tekemiseen – arviossa Slægt

Julkaistu Infernossa 10/2018.

02.03.2019
Slægt
The Wheel
Ván

Viimevuotisella Domus Mysterium -albumillaan kovaa jälkeä tehnyt tanskalaisporukka palaa kuvioihin yllättävän nopeasti. Mikä parasta, Slægt onnistuu säilyttämään musiikkinsa korkean tason.

The Wheel jatkaa edeltäjänsä linjoilla tarjoamalla kekseliästä ja melodista black metalia, josta tulevat mieleen niin vanha Old Man’s Child, Tribulation kuin jossain määrin Iron Maidenkin. Vaikka vertailukohdat näyttävät paperilla hajanaisilta, Slægt onnistuu veistämään hyvinkin vahvasti itsensä näköistä musiikkia.

Kööpenhaminalaisten musiikissa tuoksuvat intohimo ja aito usko omaan tekemiseen. Bändi ei sorru liian monimutkaisten kappaleiden rakentamiseen, vaan pohjimmiltaan meininkinsä on hienoisesta progressiivisuudesta huolimatta suoraviivaista ja suoraan ytimeen pureutuvaa. Homman pohjalla elää selkeästi kuultava rock’n’roll-henki, joka toimii tässä tapauksessa melkeinpä täydellisesti.

Slægt tuo black metal -kentälle kaivattua vaihtelua ja uskaltaa ennen kaikkea tehdä omaa hommaansa hienolla itsevarmuudella. Kivenkova Domus Mysterium on saanut arvoisensa seuraajan.

Lisää luettavaa