Musiikki ei pääse loistamaan yksilöllisyydellään – arviossa Evilfeastin uusintajulkaisu

Julkaistu Infernossa 1/2019.

Evilfeast
Mysteries of the Nocturnal Forest
Eisenwald

Majesteettista black metalia parikymmentä vuotta muovannut puolalainen Evilfeast on noussut täysin ansiosta genrensä kärkinimien joukkoon. Tästä paras todiste on vuonna 2017 ilmestynyt loistokas kokopitkä Elegies of the Stellar Wind.

Mysteries of the Nocturnal Forest taas on GrimSpirit-nimisen multi-instrumentalistin ensimmäinen kokopitkä, joka tupsahti ulos alkujaan vuonna 2004. Levyn linja on luonnollisesti hieman tönkkö ja hapuileva, mutta kaiken keskeltä paistaa selkeästi läpi Evilfeastin ominaistyyli, joka on hioutunut levy levyltä vakuuttavampaan suuntaan.

Levyn nimi sisältää kaikki black metalin kliseet, eikä musiikkikaan pääse varsinaisesti loistamaan yksilöllisyydellään. Dramaattiset kosketinsoitinmatot tuovat mieleen vanhan Gehennan ja Emperorin kaltaisia klassikoita, mutta GrimSpiritin kappaleenkirjoitustaidot olivat 15 vuotta takaperin vielä kaukana mainittujen norjalaisten luottonimien tasolta.

Mysteriesin uusintajulkaisulle on varmasti paikkansa – jos ei muuten, niin ihan puhtaasti kuriositeettimielessä, sillä Evilfeastin uran koko kaaren tarkasteleminen antaa harvinaisen hyvän kuvan siitä, mitä tinkimätön työ voi saada parhaimmillaan aikaan.