Musiikki on peruskuulijalle aivan liian monisyistä – arviossa Kuilu

Julkaistu Infernossa 7/2018.

23.11.2018
Kuilu
Monumentti
Deviant

Suomi tunnetaan hyvistä ja omaleimaisista black metal -yhtyeistä, joiden joukkoon lappeenrantalainen Kuilu on tuomassa itseään.

Nelimiehisen yhtyeen Monumentti-esikoinen on ulkoisesti mielenkiintoinen paketti. Sekä sanoitusten kieliasu että albumin kansitaide kiertävät musiikkityylin karikot kaukaa, eikä tule kovana yllätyksenä, että myös musiikki ottaa selkeää pesäeroa kaikkein tavanomaisimpiin bändeihin tarjoamalla jopa progressiiviseksi luonnehdittavaa soittoa.

Kuilun musiikilliset verrokit löytyvät Deathspell Omegan, Oranssin Pazuzun ja Vergen muodostamasta kolmikosta, mutta bändi ei kuulosta varsinaisesti miltään näistä, vaan vetää suoria mutkalle omin avuin. Tässä onkin Kuilun suurin kompastuskivi, sillä porukan musiikki tahtoo kuulostaa ainoastaan teennäisellä tavalla omaperäiseltä, eikä kymmenminuuttisten kappaleiden joukosta löydy varsinaisesti yhtään hyvää biisiä.

Monumentti on taiteellisesti kunnianhimoinen teos, jonka musiikki on peruskuulijalle aivan liian monisyistä auetakseen. Kaikenlaiselle erikoismenolle on kuitenkin aina oma harrastajaporukkansa, ja levy saattaa aueta aivan toiseen malliin musiikiltaan haasteita etsivälle kuulijalle.

Lisää luettavaa