Neurosis – Honor Found in Decay

29.12.2012
Neurosis
Honor Found in Decay

Kovaa kyytiä kolmekymppisiään lähestyvä Neurosis tunnetaan yleisesti yhtenä merkittävimmistä metallimusiikin uudistajista. Hardcorea, doomia ja ambientsävyjä tuotannossaan yhdistelevä bändi ei ole koskaan kulkenut avoimista ovista kohti uusia musiikillisia seikkailuja vaan haastanut itsensä monenlaisten kokeilujen myötä.

Honor Found in Decay on yhtyeen kymmenes kokopitkä. Se osoittaa bändin olevan edelleen luomisvoimainen ja idearikas yhteisö, jota eivät musiikkiteollisuuden muotivirtaukset puhuttele. Seitsenkappaleisen levyn ensimmäiset kolme raitaa ovat kohtuullisen raskaita, mutta huomattavasti iskevämpää ja kuuntelijaystävällisempää kamaa kuin loppulevyn fiilistelevämpi ja utuisempi materiaali.

Neurosis on saanut jälleen aikaiseksi itsensä näköisen ja kuuloisen levyn. Lähes jokaiselta kuulijalta löytyy oma suosikkinsa yhtyeen laaja-alaisesta tuotannosta, mutta kuuntelee tätä millaisin korvin tahansa, levyn nousua yhdeksi bändin parhaista tuotoksista ei voi kiistää.

Lisää luettavaa