Muiden muassa 1349:n, Gorgorothin ja Mayhemin porukoissa vehtaillut kitaristi Teloch on kova tekijä näissä kuvioissa, minkä todisti viimeistään yhtyeen huikea edellislevy Wolf-Father (2010). Olkoonkin, että musiikillisesti yhtye on lähes kaiken velkaa Dødheimsgardille, Nidingrin tulisessa ja vimmaisessa pieksennässä on jotain ainutlaatuisen iskevää ja sävähdyttävää.
Edellislevyllä rumpuja tärytellyt Hellhammer on vaihdettu entuudestaan täysin tuntemattomaan Øyvind Myrvolliin, joka suoriutuu tehtävästään ihailtavan hyvin. Pääosin aivan tolkuttomissa tempoissa kulkevat biisit eivät ole aivan sieltä yksinkertaisimmasta päästä, joten myös muiden musikanttien taitotaso on ehdottoman kova.
Erityismaininta on annettava myös sydänlihas ruvella mylvivälle laulajalle Cpt. Estrella Grasalle, jonka voimakkaassa tulkinnassa on paljon samoja piirteitä juurikin Dødheimsgardissa vaikuttaneen Aldrahnin kanssa.
Viimeistään Greatest of Deceivers osoittaa, että Nidingr tulisi huomioida huomattavasti nykyistä laajemmin. Esoteerisista sanoituksistaan ja jokseenkin epätavallisesta musiikistaan huolimatta yhtye onnistuu muovaamaan iskevää ja syvälle sieluun porautuvaa materiaalia, joka on likimain parasta, mitä norjalaisella blackillä on tässä ajassa tarjota.