Nyt ei leikitä – arviossa In Aphelion

Julkaistu Infernossa 3/2022.

20.05.2022
IN APHELION
Moribund
EDGED CIRCLE

Yli 30-vuotisen uran tehneen Necrophobicin kitaristi Sebastian Ramstedt on tuottelias mies, joka tuntuu taitavan melodisen black/deathin teon suvereenisti. Tutut temput soivat myös In Aphelionin ensimmäisellä kokopitkällä.

In Aphelion kuulostaa paljolti Necrophobicilta, mutta se puhkuu sisimmästään myös Watainiin ja moniin muihin ruotsalaisiin black metal -yhtyeisiin viittaavaa rikinkatkua. Lienee turha sanoa, että musiikin laatu on huipputasoa, ja heti avauskappale World Serpent (Devourer of Dreams) kertoo, että nyt mennään eikä leikitä.

Moribund ei ole valitettavasti täysin uutta kamaa, vaan neljä levyn kappaleista on kuultu jo aiemmin julkaistuilla demolla ja ep:llä. Tällaisenaan levylle kertyy kestoa lähes tunti, enkä olisi pitänyt lainkaan pahana, vaikka albumi olisi julkaistu pelkästään kuuden uuden kappaleen mittaisena – biisien keskipituudet kun huitelevat kuuden minuutin tuntumassa.

In Aphelion on parhaimmillaan aivan tajuttoman kovaa menoa, mutta ehkä hippunen omaperäisyyttä olisi tehnyt lopulta hyvää. Uskon, että meno petraantuu jatkossa silläkin saralla.

Lisää luettavaa