Ö-mapin Epicaa Belfastista. Immemorial on reilu kolmevarttinen kitaroiltaan rapsakan kuivasoundista ja muilta osin muovista midi-sinfoniaheviä, jonka suurin ansio on, että se onnistuu karttamaan kaikenlaisen muistettavuuden, orgaanisuuden ja tunteet. Kakkoslaatuiseksi power metaliksi luonnehdittavat biisit kulkevat liiankin arvattavia latuja vailla yhtään koukkua, josta kuulija tahtoisi ottaa kiinni.
Laulajattarella on kaunis mutta ujo sopraano, mutta vielä kovin keskeneräinen tekniikka, jota pyrkimys operaattiseen dramaattisuuteen valitettavasti vielä korostaa. Kielisoittajakaksikon soiton jäykkyys ja epätasapainoiset, huokeat soundit suorastaan huutavat, että Ravenlight on kotistudioprojekti.
Suomessa, jossa muutamakin aika toistaitoinen naislaulubändi pääsi lajin kuumimman trendin aikana lähes aiheetta levytyskantaan, Ravenlightilla ei olisi ikinä ollut asiaa yhdenkään sellaisen lafkan seulan läpi, jolle artistin ei tarvitse maksaa itse.
On aika hämmentävää, että vielä vuonna 2023 julkaistaan näin samantekevää halpisheviä. Immemorialin isoin meriitti saattaakin olla muistuttaa taas kerran, että hevi on paskimmillaan ehkä paskempaa kuin mikään muu.