Mopokortti-ikäinen aussibändi luotaa sanojensa mukaan klassisen doomin ulottuvuuksia ja äänitti nelosalbuminsa ”erityisellä alkemialla”. Valitettavasti se ei kuulu sen kummemmin soonisena, ilmaisullisena kuin sävellyksellisenäkään erityislaatuisuutena. Liekö ulosantiin siunaantunut ”arcane metal magick” -metodin ansiosta lähinnä käppää.
Rasittavan nenä-ääninen laulaja, semisti rokkaavat mutta liian laiskasti lörpsyvät perusbiisit ja epävireisen löysä ulosanti aika paskojen soundien kera ei innosta liiaksi. Tusinariffejä, innottomia sointukulkuja ja simppelisti korvia viiltäviä leadejä viljellään epämääräisen suurellisten laulumelodioiden ja mielikuvituksettomien rytmien päällä siihen malliin, että se on jo omanlaistaan taidetta.
Periaatteessa tästä läpeensä kämäisestä mutta omituisella innolla tehdystä hommasta tulee mieleen Spinal Tap, mutta ei kuitenkaan – huumoribändin biiseissä kun oli tarttuvuutta, vaihtelua ja nerokasta ideaa, ja bändi kuulosti ääliömäisyydessäänkin hyvältä. Wizar’d puolestaan tuottaa aika heikosti mitään positiivista sanottavaa. Tai no, levyn kansi on ihan ok.