Paljon ideaa, muttei lopulta paljonkaan annettavaa – arviossa Myrkur

Julkaistu Infernossa 10/2023.

24.12.2023
MYRKUR
Spine
RELAPSE

Myrkurin vihaaminen on naurettavan helppoa, onhan asialla entinen poppari ja malli, joka siirtyi black metalin kautta skandinaaviseen folkiin. Musiikilliset aitouspisteet ovat tiukassa, ja genrepuristien hampaat narisevat jo pelkästään Myrkurin takaa löytyvän Amalie Bruunin nimen tullessa esiin.

Spine on jo Myrkurin viides kokopitkä. Levy niputtaa oivalla tavalla yhteen naisen musiikin kaikki puolet, ja kappaleet kulkevat melankolisesta popista blastbeat-paukutukseen. Tyylillinen rakennelma ei ole helppo pitää kasassa, mutta Bruun selviää tehtävästä ehjin nahoin.

Spine käsittelee äitiyttä sekä yleistä suhdetta ihmiskuntaan ja ihmisyyteen, eli albumi vaikuttaa tekijälleen tärkeältä. Se ei kuitenkaan tee kappaleista millään tapaa erityisiä tai mielenkiintoisia. Kuuntelu sujuu lähinnä tuttujen melodiakulkujen alkuperäisiä sävellyksiä pähkäillen.

Spinessa on paljon ideaa, mutta ei lopulta paljonkaan annettavaa. Myrkur on parhaimmillaan synkänpuhuvan ja vähäeleisen popin parissa, joten on paras toivoa, että 38-vuotias Bruun löytää vielä jonain päivänä musiikillisen kultakaivoksensa.

Lisää luettavaa