Uransa lähinnä norjalaisbändejä apinoimalla aloittanut Horna on reilu neljännesvuosisata myöhemmin pisteessä, jossa yhtyeestä on kasvanut maailmanlaajuisesti merkittävä black metal -yhtye.
Melko tasaista jälkeä urallaan tehnyt porukka kuulostaa uusimmallaan pitkälti siltä, mihin viiden vuoden takaisella Hengen tulet -levyllään jäi. Kuoleman kirjo on kuitenkin 70 minuutin kestollaan edeltäjäänsä huikeasti pidempi albumi, joka antaa yhtyeen musiikista takuulla monipuolisen kuvan.
Ensi kuulemalta levy oli järkyttävä pettymys. Se kuulosti ainoastaan pitkästyttävältä ja tasapaksulta pötköltä, jolta erottui edukseen ainoastaan tulevan keikka-anthemin aineksia sisältävä Haudattujen tähtien yönä. Useammat kuuntelukerrat kuorivat albumin pintakerroksia hiljalleen, ja lopulta paketista löytyy monia muitakin kulutusta kestäviä raitoja, joista erikseen mainittakoon avauskappale Saatanan viha. Liekö sattumaa, että juuri mainitut olivat myös levyn ensimmäiset singleirrotukset?
Horna on yhä vakavasti otettava ja vakuuttava black metal -yhtye, mutta Kuoleman kirjoa vaivaa ”onhan tämä jo kuultu” -efekti. Toisaalta on hankala kuvitella, mihin suuntaan Horna saavutetusta asemastaan liikkuisi. Siispä Kuoleman kirjo on takuulla parasta, mitä bändillä on tässä ajassa antaa.