Pätevää svedudeathiä – arviossa Entrails

Julkaistu Infernossa 6/2017.

26.10.2017
Entrails
World Inferno
Metal Blade

Vuonna 1990 perustetun ruotsalaisen death metal -remmin toiminta hiipui saman vuosikymmenen loppuun mennessä. Ensimmäinen demo saatiin ulos vasta uuden tulemisen myötä vuonna 2009. Alkuperäismiehistöstä on jäljellä enää kitaristi Jimmy Lundqvist.

Entrailsin logo myötäilee Entombedin vastaavaa ja soundi kumartaa klassiselle ruotsalaiskuololle. Sunlight-soundia, HM-2- särkijän pörinää ja rouhevaa riffiä – muun muassa näistä koostuu World Infernon maisema, vaikkei minulla ole bändin käyttämistä särkijöistä oikeasti mitään tietoa, eikä levyä ole nauhoitettu Sunlightissa. Tämä on kuitenkin se maailma, jossa nyt seikkaillaan.

Mitään uutta ei tietenkään tarjoilla. Silti vanhan liiton perinnetakominen saa aikaan sydäntä lämmittäviä kipinöitä. Muriseva korina muistuttaa paikoin Dismemberistä, murskaus Gravestä ja groove Entombedista. Muutamat melodiahetket kirkastavat muutoin hieman tasapaksua kuoloa.

Entrails tekee vuonna 2017 pätevää svedudeathiä, mutta ei näillä vedoilla vielä maailmaa täysin liekitetä.

Lisää luettavaa