Neljännellä levyllään esiintyvä italialaisbändi kumartelee anti-kosmisen black metalinsa kanssa Ruotsin ja Norjan suuntaan. Toisin kuin monet saman genren onnistujabändit, Xeper ei saa puhkuttua musiikkiinsa juuri muuta kuin puuduttavaa keskinkertaisuutta.
Xeperin miehet eivät ole mitään turhia hahmoja, sillä porukalta löytyy soittokokemusta muun muassa Gorgorothin, Incantationin ja Setherialin porukoista ja itse bändilläkin on ikää jo lähes 15 vuotta. Pelkällä kokemuksella ei kuitenkaan näissä karkeloissa pärjää, mikä kuuluu valitettavasti myös Ad Numen Satanaella.
Xeperin musiikki tuntuu olevan parhaimmillaan eeppisen ja tunnelmallisen tyylin maisemissa, mistä kertoo albumin parhaaksi kappaleeksi osoittautuva massiivinen Riding the Spirit of Lilith. Nopeat kaahailut puolestaan menevät turhan tyhjänpäiväiseksi rankisteluksi, vaikka niilläkin on epäilemättä paikkansa kokonaisuuden balanssin kannalta.
Ad Numen Satanae on ”ihan kivaa taustamusiikkia”, jota tällaisen tavaran ei tulisi missään nimessä olla. Touhun pitäisi repäistä kunnolla jo alkumetreillä, mutta Xeperin ote jää huomattavan löysäksi.