Perushyvää vanhojen aikojen ihannointia – arviossa Konquest

Julkaistu Infernossa 9/2022.

27.11.2022
KONQUEST
Time and Tyranny
NO REMORSE

Vuonna 2019 perustetun Konquestin toinen levy starttaa niin terävänkuuloisilla riffeillä, ettei voi olla ajattelematta 1980-luvun Judas Priestiä. Sama tunnelma jatkuu läpi 37-minuuttisen levyn, ja hieman käppäiset soundit ainoastaan vahvistavat mielleyhtymää.

Viimeistään kitaramelodioista käy ilmi, että italialaisporukka on kuunnellut Iron Maideninsä huolella. Komeat harmoniat ja soolot korostuvat entisestään ja pelastavat paljon, kun osa biiseistä tuntuu koostuvan vain muutaman riffin kierrättämisestä.

Ihan kaikki ei mene läpi vanhojen aikojen ihannoinnin varjolla. Etenkin The Travellerin odottamattoman duurivoittoinen väliosa enimmäkseen naurattaa. Myös ratkaisu pistää jo valmiiksi lyhyehkölle levylle kaksi instrumentaalibiisiä tuntuu erikoiselta, jopa turhalta. Eikö ”oikeita” biisejä riittänyt enempää?

Vaikka joukossa on muutama hidastempoisempi ralli, etenkin vauhdikkaammat raidat on tehty saman kaavan mukaan. Jälleenkuunteluarvo ei ole tapissaan, kun biisit muistuttavat kovasti toisiaan. Levy on genressään perushyvä teos, mutta jotain suurempaa jää odottamaan.

Lisää luettavaa