Pitkä matka kasassa pysyvään kokonaisuuteen – arviossa North of South

Julkaistu Infernossa 8/2018.

24.12.2018
North of South
New Latitudes
Rockshots

Nyt ollaan eksoottisuuden äärellä. North of Southia voisi nimittäin kuvailla parhaiten latinoprogemetalliksi. 

Espanjalaista metallia ei kuule näillä leveysasteilla usein, minkä vuoksi New Latitudes -albumin totutusta poikkeava melodia- ja sovitusmaailma on hetken aikaa niin virkistävä, että kolkon tuotannon meinaa unohtaa. 

Puhtaasti biisinkirjoitusmielessä North of Southilla on vielä pitkä matka kasassa pysyvään kokonaisuuteen, mutta Before We Dien äärimetallisemmat revittelyt, Time Will Tellin jazzahtavuus ja The Human Equationin melodisuus kiehtovat. 

Albumista ei voi käyttää sanaa ”lupaava”, sillä laulut, melodiat, sovitukset ja tunnelmat kaipaavat vielä roimasti ruuvien kiristelyä, mutta levyn valonpilkahdukset saavat toivomaan, ettei bändi päästä irti omaperäisyydestään.

Lisää luettavaa