Sólstafir
Ótta
Season of Mist
Jatkuvasti kauemmas metallisista juuristaan kepeämpiin post-vaikutteisiin ja kumuluksissa leijaileviin atmosfäärirockin maailmoihin liikkunut islantilaisryhmä näyttää itsestään jälleen uusia puolia – ja mainiolla tavalla.
Jos musiikkinsa on olemukseltaan hyvin tunnelmallista ja kerroksellista, iso osa viehättävyyttä piilee myös bändin tyylissä seistä vankan ylpeänä omien juuriensa takana, mikä ei voi olla huokumatta ilmaisusta. Tämä korostuu ennen muuta riipaisevan tunteikkaassa tavassa käyttää omaa äidinkieltä lauluissa, jotka kantautuvat kuin suoraan kaukaisen saaren eristyksistä.
Bändin postrockmainen, korkeiden sfäärien katkuinen, melankolisen kaunis ja raukean koskettava äänitaide on siihen keskittyen juurikin sellaista sointukudelmaa, jota kuunnellessa saa helposti kadotettua ajan ja paikan tajun. Vaikka jokainen sävellys on kasattu selvästi hartaudella ja sydämellä, levyn vaikuttava nimikkoraita sekä loppupuolelta löytyvä kaihoisa pianosovitus Miðaftann kohoavat silti syvyydessään aivan omaan sarjaansa.
Suomalaisen ja islantilaisen mielenlaadun täytyy olla melko lähellä toisiaan, sen verran kovaa tämän levyn materiaali onnistuu soljumaan ainakin meikäläisen tajuntaan. Huolimatta bändin aikaisempien julkaisujen onnistumisista Ótta on pakko nostaa omissa kirjoissani yhtyeen parhaaksi albumiksi.