Power metalin kummisetä – arviossa Hansen & Friends

Arvio julkaistu Infernossa 9/2016.

Hansen & Friends
XXX: Three Decades in Metal
Ear

Helloween-perustajajäsen ja Gamma Ray -nokkamies Kai Hansen keräsi joukon kavereita ja teki sooloalbumin 30-vuotisen uransa kunniaksi. Vierailevina laulajina kuullaan Ralf Scheepersiä, Michael Kiskeä ja Hansi Kurschia sekä suurin piirtein kaikkia muitakin saksalaisia metallinimiä.

Albumi on kaikin puolin kuin Hansenin omaelämäkerta. Käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa musiikkibisneksen raadollisuus, elämää hankaloittavat ilonpilaajat, siltojen polttaminen ja epäonnistuneet ihmissuhteet. Sinänsä aika perinteisiä aiheita, joihin kuulijakin voi ehkä samastua.

Musiikillisesti albumi on hard rockin ja metallin välimaastoa, helppoa kuunneltavaa. Tässä ei pelata millään riffitykityksellä ja nopeilla sooloilla, vaan taitavilla sävellyksillä ja iskevillä sanoituksilla.

Power metalin kummisetä ei ole julkaissut yhtäkään huonoa albumia, ja tämä levy vasta onkin kaukana sellaisesta. Ikävä sanoa näin, mutta Three Decades in Metal pesee lähes kaiken, mitä Gamma Ray on tehnyt viimeisen kymmenen vuoden aikana, tai yrittänyt tehdä.

Heikkoja hetkiä ei tarjoilla lainkaan, joskin aloituskappale Born Free jää hieman muiden jalkoihin. Sen jälkeen kaikki on vain kotiinpäin. Making Headlines, Stranger in Time ja Follow the Sun, näin muutaman mainitakseni, ovat kappaleita, joiden jälkeen parempaa ei voi edes toivoa.

Tuplalevyn jälkimmäinen kiekko ei tarjoa mitään uutta, vain samat kappaleet ilman vierailevia ääniä. Toisaalta tämä on vain hyvä, sillä biisit toimivat aivan yhtä hyvin pelkästään Hansenin laulamina. Totta puhuen pidän kakkoslevyä jopa parempana, sillä miehen omaperäinen ääni ei tarvitse ulkopuolisia vahvistuksia.

Olin onnekas, kun pääsin todistamaan projektin maailmanensi-illan Wackenissa. Keikka jäänee ainoaksi laatuaan, mutta nämä kappaleet todella saavat toivomaan, ettei näin olisi. Tällaisia albumeja tarvitaan enemmän.