Primitiivinen ote iskee parhaimmillaan hyvinkin kovaa – arviossa Rotheads

Julkaistu Infernossa 7/2022.

09.10.2022
ROTHEADS
Slither in Slime
MEMENTO MORI

Nopeasti mietittynä en saa mieleeni ainuttakaan romanialaista kuolobändiä. Rotheads uurtaa kallooni tässä suhteessa uuden viirun, eikä viilto ole kovin heikko.

Bändin toinen pitkäsoitto ei sisällä äänimaailman puolesta mitään bändin kotimaasta kielivää. Sen sijaan vaikutteita on haettu pitkälti Ruotsin ja Suomen puolelta. Sähköisesti suriseva soundi ja suoraviivainen ote tuovat mieleen ruotsikuolon alempaan sarjaan jääneen Hetsheadsin. Myös Into the Graveä on varmasti kuunneltu. Melodioita käytetään sen verran tutulla tavalla, että varhainen Demigod lienee sekin arvoasteikossa korkealla.

Näistä vaikutteista on kasattu melodista ja hitusen thrashiltä tuoksahtavaa death metalia, jonka tanakasti eteenpäin juokseva komppi vie helposti mukanaan. Pidempää matkantekoa värkit eivät puolla, sillä kappaleet jäävät pyörimään melko keskinkertaisille tasoille. Parhaimmillaan bändin primitiivinen ote iskee hyvinkin kovaa. Myös melodiat ja soolot ovat usein varsin onnistuneita. Vastapainoksi tarjoillaan tylsästi ei-mihinkään liikkuvia riffejä, jotka jäävät lähinnä hyviksi aikeiksi. Kelpo tuttavuus joka tapauksessa.

Lisää luettavaa