Puhdas kirosana avantgarderunkkareille ja metallielitisteille – arviossa Engel

Julkaistu Infernossa 6/2018.

16.10.2018
Engel
Abandon All Hope
Gain

In Flamesin kitaristina tunnetun Niclas Engelinin oma lapsi Engel on ehtinyt jo kuudenteen albumiinsa, mutta pumppu ei ole kyennyt niittämään mainittavampaa suosiota.

Musiikillisesti syvissäkin soissa uinut Engel kohotti hiukan profiiliaan vuoden 2014 Raven Kingsillä, ja uusimmallaan nousujohteinen meno jatkuu. Homman nimenä on edelleen popahtava ruotsimetalli, jonka kaikki elementit on ruuvattu nätisti paikoilleen.

Abandon All Hope kuulostaa siltä, miltä In Flames saattaisi kuulostaa, jos se olisi vielä jollain tavoin relevantti bändi. Tarjolla on siis tarttuvia kertosäkeitä ja muka-rankkaa metallirouhetta, mutta todella hyvin toteutettuna, mistä kertoo esimerkiksi alkupään Book of Lies, jolla Engel näyttää terävimmät kyntensä. Lähellä käydään myös kiekon päättävällä The Condemnedillä.

Engelin meininki on puhdas kirosana avantgarderunkkareille ja metallielitisteille, mutta väliäkö tuolla, sillä homma toimii parhaimmillaan loistavasti. Metallinkuuntelu voi olla joskus helppoa ja mukavaakin.

Lisää luettavaa