Tästä saksalaisesta thrash-bändistä kuulee, että mailojen varsissa on veteraaniosaston tekijöitä. Näin on hyvässä ja pahassa: Bändi ei hötkyile turhia, ja tuoreehkon koplan linja on mainiosti selvillä. Toisaalta ote ei ole jämäkkyydestään huolimatta erityisen nälkäinen tai energinen. Puksutuksen pohjalla kytee pieni puisevuus, mutta ehkä se ei kuulu kaikille.
Aivan hyvää keskitempoista jynkkyrässiä tuuttaavan bändin parhaat ansiot ovat kelvollisesti kurnuttavissa demppiriffeissä. Niissä kuuluu jenkkiperimän vaikutus, ja vaikkapa Anthraxin ja Exodusin kitarakuvioista on taatusti haettu inspiraatiota.
Heikoimmaksi lenkiksi osoittautuu sinällään thrash-perinteen mukainen mutta ilmaisua ankeuttava laulu. Tulkinta on jostakin VioLencen ja Overkillin välimaastosta kumpuavaa kimakkaa kärinää, joskin ilman ensin mainitun maanista kahjoutta tai jälkimmäisen melodiaa – tai kummankaan intensiteettiä. Laulun rytmitykset ja tasapaksuus alkavat rasitella, vaikka biiseissä olisi jonkin verran ainesta.
Sopivanmittaisen levyn kuuntelee kivuttomasti muutamaankin kertaan. Harmi vain, että liidaava elementti ei jaksa kantaa vaan tekee musiikista yksiulotteisempaa kuin se onkaan.