Pyyhkii lattiaa monella, monella edeltäjällään – arviossa Raven

Julkaistu Infernossa 8/2020.

06.12.2020
Raven
Metal City
Steamhammer

Jo 1970-luvun alkupuolella aloittanut brittiläistrio ei ole koskaan saavuttanut suosiota, jonka se ansaitsisi. NWoBHM-liikkeeseenkin kuuluneen bändin suurimmaksi hitiksi jäi vuoden 1985 albumilta Stay Hard löytyvä huomattavan popvaikutteinen On and On.

Gallagherin veljekset, kuusikymppiset kitaristi Mark ja basisti John, ovat kipparoineet yhtyettä vuosikymmenten ajan väsymättä, vaikka bändikaverit ympärillä ovat tulleet ja menneet. Tällä hetkellä kolmikkoa täydentää kavereitaan huomattavasti nuorempi, ”vain” 38-vuotias Mike Heller. Pari vuotta sitten Raveniin liittynyt mies myllyttää patteristoaan sellaisella vimmalla, että hitaammat jäävät jalkoihin.

Yhtyeen levyt ovat aina olleet hyvässä hengessä hieman kotikutoisia. Vielä 46 vuotta perustamisensa jälkeen Raven kuulostaa rehellisesti itseltään, eikä energiasta ole pulaa. Kivijalka on perinteisessä rock’n’rollissa, mutta albumi on nimensä mukaisesti ehtaa metallia. Nimibiisiä lukuun ottamatta vauhti on niin älyttömän kovaa, että sitä jää välillä oikein ihmettelemään. Gallagherit ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin tavallinen pappakaksikko, joten uskallan väittää, ettei tässä kuljeta vielä edes äärirajoilla.

Sävellystyö on huippuluokkaa, eikä yhdenkään biisin skippaaminen käy mielessäkään. Albumi kuulostaa soundeja ja miksausta myöten aivan järjettömän hyvältä, ja bändin neljästoista albumi pyyhkii lattiaa monella, monella edeltäjällään. Toivotaan Gallaghereille terveyttä ja pitkää ikää, jos vaikka saataisiin vielä pari tällaista levyä lisää.

Lisää luettavaa