Kolme vuosikymmentä romuluista death metalia ilman sen ihmeempää muuttumista on saavutus, jota voi katsantokannasta riippuen joko inhota tai ihailla. Valitsen jälkimmäisen, sillä jenkkideathin klassisimpiin nimiin kuuluva Cannibal Corpse jaksaa näemmä kiristellä.
Tuoreempien kiekkojen kohdalla on jännittänyt rumpali Paul Mazurkiewiczin kunto, sillä äijän selkä ja soittotyyli eivät toimi aivan optimaalisimpien oppien mukaisesti. Niin vain tälläkin kertaa saa yllättyä, sillä Red Before Black on kiivas ja bändille ominaisesti miellyttävän rujo voimannäyte.
Sopivasti kolho rumpalointi toimii hakkaavassa tylyydessään erittäin hyvin, ja Code of the Slashersin fillit irtoavat kuin kaaoksen rajamailta. Kontrasti monimutkaisia kuvioita vetelevien kielisoitinten kanssa on tavaramerkki, jota ei ole syytä sorkkia.
Vaihteeksi Erik Rutanin huomassa purkitettu levy soundaa odotetun murskaavalta. Blastia ei painella aivan entiseen malliin, mutta keskitempoisemmin tarttuvien osuuksien ja thrash-henkisemmän kaahauksen lisä ei ole lainkaan pahitteeksi.
Kappaleet ovat yllättävänkin tarttuvia. Shredding My Human Skin ja Firestorm Vengeance käyvät korville niin mukavasti, että on ihme, jos vedot eivät päädy settilistaan. Heads Shoveled Off on puolestaan mainio muistutus siitä lähes hallitsemattomasta raivokkuudesta, jota veteraanien näpeistä vielä parhaimmillaan irtoaa. Raakaa riffiä pukkaa.
On vaikea nähdä, kuinka tämä voisi olla bändin faneille pettymys. Melkeinpä tekisi mieli väittää, että näin tarttuvaan ja samalla herkeämättömän brutaaliin raitavalikoimaan jätkät ovat yltäneet harvemmin. Aivan kuin modernimman Corpsen pakkiin olisi lisätty hieman The Bleedingin (1994) aikaista linjakkuutta. Johan toimii.