Reilusti ryypyn puolella – arviossa Whiskey Ritual

Julkaistu Infernossa 7/2019.

11.11.2019
Whiskey Ritual
Black Metal Ultras
Folter

Jämerästi nimetty Whiskey Ritual on italialainen bändi, jonka jäsenillä on kytkynsä muun muassa Forgotten Tombiin, mutta kuten porukan nimestä saattaa päätellä, meininki pysyttelee hyvin kaukana itsetuhoisesta black metalista.

Black Metal Ultras kuulostaa energiseltä ja punkahtavalta rähinämetallilta, jossa on oma osansa Turbonegron tarttuvaa rokkimenoa (mukana on jopa coverversio Denim Demonista), mutta musiikin ydin lepää suoraviivaisessa black metalissa. Levystä tulee paikoin kovasti mieleen ainoan albuminsa Gospels for the Sickin vuonna 2005 julkaissut superprojekti Scum, jossa muuten soitti bassoa Turbonegron Happy Tom.

Whiskey Ritual on parhaimmillaan punkrockin parissa, mistä kertovat Knockoutin ja 666 Problemsin kaltaiset iskubiisit. Perinteisempään metallirytinään nojaavat kappaleet kuten Streets and Liars kuulostavat tässä yhteydessä ainoastaan turhilta, sillä turha äärihurjastelu ei vain tunnu istuvan yhtyeen ilmaisuun.

Reilusti ryypyn puolelle heilahtava Whiskey Ritual yrittää olla ilmeisesti aggressiivinen ja vaarallinen yhtye, mutta eihän tällaisesta meiningistä voi olla nauttimatta. 

Lisää luettavaa