Barren Earth
On Lonely Towers
Century Media
Yllätys tekee nykyisessä myrskyttömässä musiikki-ilmastossa perin kutaa. Barren Earth ei varsinaisesti iske kuin se kuuluisa salama kirkkaalta taivaalta, mutta yllärihän se isku on puolipilviseltäkin.
Helsinkiläiskokoonpanon kaksi edellistä albumia ovat olleet osin hyvinkin asiallisia, mutta jos bändissä on tällainen määrä osaamista ja näkemystä, sen levykokonaisuuksien tulisi iskeä kanveesiin. Minulta taju ei ole tippunut, sen sijaan orkan tähänastinen tuotanto on näyttäytynyt lähinnä ”lupaavana”, ja vieläpä hieman lannistavalla tavalla: myönnän, aloin jo ajatella, ettei Barren Earthistä tule koskaan niin kovaa ryhmää kuin sen elementit antaisivat olettaa.
Kun yhtyeessä majailee biisintekovalmiita yksilöitä niin takavuosien Amorphisista, Rytmihäiriöstä, Waltarista (plus Kreatorista) kuin Moonsorrow’stakin, on pelkästään luonnollista ajatella, että tuloksena olisi jollain tapaa näiden palasten summa. Nyt ollaan ensi kertaa siinä pisteessä, että ajatelma alkaa toimia loppuun asti käytännössä.
Kaikki kunnia edeltävälle solistille, Swallow the Sunissa ja Kuolemanlaaksossa kovaa jälkeä tekevälle Mikko Kotamäelle, mutta minusta hän ei ollut Barren Earthissä täysin kotonaan. Asia korostuu bändin kolmannella albumilla, jonka laulut ovat kuin perustuksilleen luotuja. Tässä puhkotaan ”uuden” Barren Earthin selkein häränsilmä.
Tiedä häntä, kuinka paljon laulajanvaihdoksella on osuutta albumin musiikilliseen kanttiin, mutta On Lonely Towers on myös sävellyksiltään tähän asti terävintä Barren Earthiä. Levyn kikkapakki on sinänsä tuttu, mutta sen tarpeisto leviää edellislevyjä laajemmalle, ja kuitenkin kappaleiden moninaiset osat löytävät paikkansa entistä ehommin.
Tyylikirjo tempoilee hitaasta tuomionluvusta morbidangelmaisen kulmikkaan kuolemanjytkeen kautta klassiseen pensseliprogeen, ja koko laajan skaalan ketjuttavana tekijänä on, että homma toimii. Albumin mitalla ei eksy juuri mieleen, että olisinpa tehnyt jotain ratkaisevasti toisin.
Jäsenten muut yhteydet kuuluvat selvimmin Amorphis-tyyppisessä melodianrakentelussa, johon törmää levyn mittaan siellä täällä. Kuvio saattaisi jopa häiritä, ellei bändissä taiteilisi ukkoja, jotka ovat osallistuneet sen alkuperäisen sävelmatonkin kutomiseen. Nyt se ei härnää pätkääkään – päinvastoin.
Soitto soi ammattimiesten kourissa vallan muikeasti, mutta se laulu: oli kyse sitten repivästä ärinästä, syvästä murinasta tai näissä ympyröissä täysin uniikilla tavalla soivasta, suoraan sisäelimiin poraavasta tenorista, Hamferð-yhtyeestä napattu Jón Aldará on kerta kaikkiaan solisti paikallaan. Kun bändin musiikillinen skaala on muutoinkin lavea, färsaarelaisen monialainen toiminta istuu viivastolle kuin, niin, luotuna. Voin ymmärtää senkin, ettei Aldarán poikkeuksellinen tulkinta tipu kaikille, mutta minä rakennan ukkelille pienen alttarin.
On Lonely Towers kuulosti parilla ensimmäisellä pyöräytyksellä kerrassaan jumalaiselta, osaltaan varmaankin yllätysmomenttinsa vuoksi, ja vaikka vaikutelma on jatkossa hivenen laantunut, yhtyettä voi onnitella ja kiittää helvetin hienon albumin valmistamisesta. Tämän jälkeen Barren Earthiltä ei voi enää odottaa muuta kuin hirmuisia.
Levy julkaistaan 27.3.