Teknis-melodinen death metal on vaikea laji, sillä sen hallintaan vaaditaan koko paletin osaamista ja mielellään vielä erinomaisen hyvin. Puolivillaisuus millä tahansa osa-alueella pilaa nopeasti kaiken.
Kitaristi Juha Kupiaisen luotsaama De Lirium’s Order on tehnyt tällä saralla kovaa jälkeä jo kaksi vuosikymmentä. Yhtyeen kolme ensimmäistä albumia ovat kaikki omalla tavallaan hienoja levytyksiä, mutta ne myös eroavat toisistaan melkoisesti. Omissa kirjoissani tämä on selkeä plussa.
Pitkään odoteltu Singularity sen sijaan on melko selkeää jatkoa Veniversumin (2012) aloittamalla äärimmilleen hiotulla polulla. Tässä tykitellään niin pitkälle viilattua ja kaikilta yksityiskohdiltaan huoliteltua taiturointia, että luultavasti jokainen nuotti ja tuotannollinen ratkaisu on juuri halutunlaista mallia.
Tämä on sikäli harmillista, että Diagnosis-levyllä (2007) kuultu hivenen raaempi ja kuolometallisempi mättö lienee bändin osalta lopullisesti mennyttä. Tämän voi ymmärtää, mutta samalla bändi on mennyt ehkä turhankin pitkälle. Singularity on täynnä hienoja jippoja ja soitannollista virtuositeettia, mutta itse sävellyksistä on vaikea saada kiinni.
Intron jälkeen pamahtava Ayatollah ahtaa neljään minuuttiin jos jonkinlaista väriä; mättöhenkisempää teknistä deathiä, vikkelästi luikertavia sooloja, rytmikkäämpää tärinää ja elokuvahenkistä orkestraatiota. Levyllä kuullaan myös haitaria, bassosoolo ja jonkin verran puhdasta laulua. Melodiat välttelevät kliseitä ja sävyjä riittää.
Biisirakenteet ovat kulmikkaita ja arvaamattomia. Intro ja välisoitto mukaan lukien levyllä on kuitenkin mittaa vain 35 minuuttia, mikä on itse asiassa aivan erinomainen ratkaisu. Näin vältetään ähky tai jopa suoranainen kyllästyminen, sillä informaatiota ehditään tuutata tuossakin ajassa melkoinen määrä.
Minkään parissa ei jauheta pitkiä aikoja, mistä johtuen kokonaisuus kuulostaa aluksi vaikealta sisäistää, tai jopa sekavalta. Henkilökohtaisesti karsastan näin pitkälle vietyä runsaudensarvea ja progressiivisuutta, mutta levylle ahdettua tolkutonta taidon ja mainioiden yksityiskohtien määrää ei voi kuin arvostaa.