Kymmenisen vuotta toiminut Riivaus on muiden muassa Sacrificium Carmenissa ja Wömit Angelissä vaikuttavan Hoath Daemnatorin sooloprojekti, jonka verkkaisenpuoleinen julkaisutahti on vienyt toiselle kokopitkälle albumille.
Hehkumaton paljastaa sisältään tavanomaista suomalaista black metalia. Yllätyksellisyys on minimissä, missä ei ole varsinaisesti mitään vikaa. Riivaus tuntuu suuntaavan musiikkinsa kohti genren perusasioita, mikä tuottaa hyvää hedelmää erityisesti levyn alkupuoliskon kappaleissa, joista löytyy mukavalla tavalla myös tarttuvuutta.
Riivauksen sävellyksistä kuulee vaikutteita erityisesti vanhasta Behexenistä, ja suomeksi raapustetut sanoitukset viittaavat tietysti Hornan suuntaan. Silti voi sanoa, että Hehkumaton seisoo rohkeasti omilla jaloillaan.
Hoath Daemnatorin otteet ovat periaatteessa hyvät, mutta kokonaiskuva kaipaisi rohkeampia irtiottoja, vaikka musiikki pysyisikin vankasti black metalin maaperällä. Ehkä tämäkin projekti osoittaa todellisen luonteensa ja sävellykselliset metkunsa ”vasta” kolmannella albumilla.