Vuonna 2018 perustetun Naxenin debyyttilevy on kuin roiskaisisi Mgłan, Watainin, Nachtmystiumin ja vastaavat tunnelmallisemmat black metal -bändit yhteen ja oksentaisi niistä saksalaisen version vailla minkäänlaista omaa visiota. Naxen on täysin hengetön, sieluton ja munaton vedos paremmista bändeistä.
Esimerkiksi yllä mainituilla alkuperäisbändeillä on ollut oma kirkas visionsa – se liekki, jota on jalostettu vuosikausien ajan. Nämä kopiobändit sen sijaan kuulevat ja kopioivat pelkät riffit, rakenteet ja yleisen meiningin, mutta eivät pääse lähellekään sitä tunnelmaa, jonka takia idolisoimansa yhtyeet ovat nousseet tunnetuiksi.
Näillä vuosiluvuilla ei enää pysty säveltämään erityisen omaperäistä musiikkia, mutta mitäpä jos edes yritettäisiin luoda jotain omaa vaikkapa soundillisesti? Turhat kopiobändit eivät pyri rakentamaan omaa maailmaansa tai kertomaan tarinaansa vaan varastavat nekin ideat muilta.
Ei tässäkään levyssä varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta en tiedä, miksi soittaisin sen mieluummin kuin minkä tahansa Mgłan lätyn.