Mustaa rässiä on tehty maailman sivu, enkä ole siitä enää aikoihin isommin innostunut. Kotimainen Vitriolic tarjosi sääntöön poikkeuksen jo esikoisellaan, mutta toisella pitkäsoitolla päästellään vieläkin rajummin.
Black Steel Vengeance on nimensä mukaisesti silkkaa koston kiimaa ja mustaa terästä. Alan vanhemmat klassikot nousevat kyselemättä mieleen, mutta eivät viivasuoraan tai muutoinkaan huonossa mielessä.
Henkilökohtaisesti lämmittävä tekijä on roima annos rehellistä speed metalia. Ei toki kovin melodisessa tai puhtaassa mielessä, vaan likaisemmin muotoiltuna. Vaivattoman sutjakka komppi ja estoton riffi pistetään kuin nuoremman jolpin rantein.
Meininki muistuttaa hengeltään jopa vanhaa teutonirässiä, joskin soitto- ja soundipuoli on selkeästi paremmassa kuosissa. Mitään uuden liiton kiiltoa tässä ei tarjoilla, vaan ikiaikaisten jäljillä mennään. Kappaleet eivät ole lopulta kovin monipuolisia, mutta imua löytyy ja biisit kestävät myös syvempää kuulokekuuntelua.
Ilokseni voin kertoa piiskauksen olevan rajua myös livenä, joten kurkku esiin ja veret seinälle!