Soitto niin yksilö- kuin ryhmätasolla on nautinnollista kuultavaa – arviossa Jupiter

Julkaistu Infernossa 5/2019.

23.08.2019
Jupiter
Iosomnia
omakustanne

Kotimainen Jupiter hörähdytti parisen vuotta sitten korvia jäntevällä ja rehevällä psykerockillaan. Tällä uuden levykaksikon ensimmäisellä osalla yhtye petraa hyvästä lähtökohdasta vielä komeasti.

Bändi sukeltaa vieläkin syvemmälle komeaan bändisoittoon. Parhaimmillaan se kuulostaa Kingston Wallin pikkuveljeltä, joka on innostunut pörinärockista ja uskaltaa räimiä tarvittaessa rehtiä heviäkin.

Kolmikon soitto niin yksilö- kuin ryhmätasolla on nautinnollista kuultavaa. Myös laulu toimii ihan asiallisesti, vaikka Iosomnia edustaa selkeästi nimenomaan soittamisen riemua.

Neljään pitkään biisiin rajautuva kiekko on oikeaoppisen mittainen eli mahtuu vaivatta 90 minuutin kasetin toiselle puolelle. 

Lisää luettavaa