Turkulaisnelikon avaruusalus käyttää polttoaineenaan niin kraut- kuin spacerockia sekä psykedeliaa ja ambientiakin, ja se nousee tämän sekoituksen avulla hitaasti ja varmasti kohti korkeuksia, määränpäänään tuntemattomien planeettojen epäsäännölliset kiertoradat. Rauhallisella tempolla etenevä musiikki on puettu näennäisen pelkistettyyn ulkoasuun, josta löytyy häivähdys epämääräistä uhkaavuutta ilman synkän ja painostavan tunnelman läsnäoloa.
Rakennuspalikkoina on käytössä lähes hypnoottisuuteen taipuva toisto ja jumitus, jonka päälle on kirjailtu pienin, improvisaatiolta kuulostavin kitara- ja kosketinmelodioin kudottua äänimattoa. Epämääräisestä muodostaan huolimatta kappale- ja levykokonaisuus pysyy jämäkästi kasassa.
Orkesterin kakkosalbumi on kiehtova kokemus, jolta toivoisi kuitenkin räväkämpää ja vieläkin syvemmälle erilaisten musiikillisten ulottuvuuksien syövereihin heittäytyvää lähestymistapaa. Sons of Kings on jo hyvää matkaa korkeuksissa, mutta määränpää ei ole vielä täysin selvinnyt.