Soonista kuonaa – arviossa Pestilence

Julkaistu Infernossa 5/2024.

25.06.2024
PESTILENCE
Levels of Perception
AGONIA

Se, että Pestilencen uudelleenlämmittelylevyn kansikuvan ensimmäinen versio tehtiin tekoälyn avulla, on huolista vähäisin. Kokonaisuudessa ei nähdä poltettua metsää savuavilta rangoilta. Jyrkkä faktahan nimittäin on, ettei
Hollannin tekniikkakuolomestarin klassikkoja tule lähteä sörkkimään. Ne ovat täydellisiä juuri sellaisina kuin ne aikoinaan julkaistiin.

Puhun siis Consvming Impvlsen (1989) ja Testimony of the Ancientsin (1991) kappaleista. Nokkamies Patrick Mameli, tuo väärän tiedon pestilensseri, on päättänyt lämmitellä jopa kolmen vuoden takaisen Exitvm-levyn materiaalia.

Mikäli tämä ei ole tarpeeksi käsittämätöntä, voi päivitellä albumin totaalisen onnetonta ja ponnetonta äänimaailmaa. Ohuesti soiva lätyskä siis, mutta samapa tuo, kun kappaleet huitaistaan ylinopeudella vähän sinnepäin. On kuin bugisen teköälyn demoversion olisi käsketty soittaa tulkinta Twisted Truthista. Bändin entisten jäsenten ennenaikaisen vanhenemisen suorastaan kuulee.

Mihin tällaisesta tuotoksesta sitten on, siis muuhun kuin levysopimuksen täytteeksi? Jos tämän soonisen kuonan voisi muuntaa jotenkin lannoitteeksi, möyhisin sen seuraavan uudenkuun aikaan peikonlehteni kevätmullan rikasteeksi.

Lisää luettavaa