Italialainen Pseudodoxia on Davide Destron (La Colpa, Macabre Dio) ja Voidin (Feed Them Death) taiteellinen projekti, jonka jälkeä ei oikein voi kuvailla perinteiseksi musiikiksi. Sen sijaan levyllä on kokeilevaa noisea, dronea ja dark ambientia, minkä päämääränä on levittää pimeyttä ja mielisairautta kaikille vaikutuksille alttiille kuulijoille.
Tavanomaisesta ambient-massasta bändin erottavat säröiset sähkökitarat, jotka surisevat ja särisevät taustoilla. Joitain melko kliseisiä höpinöitäkin löytyy, mutta pääasiassa musiikki on instrumentaalista. Syviä kaikuja, näppäilyjä, kolinoita ja kilinöitä, joilla luodaan pelottavan painajaismaista äänimassaa. Taidepaskaa, joku kriittisempi sanoisi.
Levyn biiseistä ei saa oikein otetta, vaikka niitä yrittäisi kuinka kuunnella silmät kiinni, pimeydessä tai ihan vain taustamölynä. En löydä varsinaista punaista lankaa, vaan kokonaisuus tuntuu improvisoidulta. En tiedä, onko biisejä varsinaisesti sävelletty, mutten myöskään jaksa kiinnostua tai innostua niistä.
Se Solo Potessimo Cadere on soonista taidetta, jota voisi odottaa kuulevansa jossain Kiasman kellarissa.