Yleensä FiXT-lafka pelaa bändikiinnitystensä tyylivalinnoissa aika varman päälle, mutta Coping Methodista en taida ymmärtää paljoakaan. Soinnissa on yhtä paljon Slipknotia kuin Pendulumia, ja rakenteiltaan epäkonventionaaliseen nu-metaliin naitetaan EDM-soundeja ja muita sähköströsseleitä.
Trio kutsuu itseään ohjaajiksi, biisejään harjoituksiksi ja yleisöään koulutettaviksi. Olen yrittänyt syventyä läksyihini, mutta taidan jäädä luokalle. Vaikka Where Spirit Meets Bonen katarttisiksi aiottujen biisien rakenteet parilla kuuntelulla avautuvatkin, niiden vieraannuttavaksi prosessoitu soundipaletti ei viehätä. Myöskään petetyksi tulemisen tunteitaan liki deathmetallisesti rähjäten purkava laulaja ei saa melankolian ja kiukun vuoroaallokossa vellomisestaan huolimatta aikaan tunnevastetta.
Soundin tarkoituksellinen kalseus kääntyy itseään vastaan, kun muovisuus peittää musan dynamiikan. Basso tulee synasta, rummut ainakin osittain koneesta ja sen ainoan kitarapolon riffit uppoavat pehmosoundinsa vuoksi synien ja itkuraivarien alle. Vaan ymmärtävätpä naavat sitä tai eivät, elektrometalli on tullut jäädäkseen ja FiXT on sen airut.