Viime vuonna perustetun Hildin takaa löytyy tuttu nimi, hurjaksi rumpaliksi Funeral Mistin ja Mardukin riveissä osoittautunut Lars Broddesson, joka vastaa ValFreyialla yllättäen lauluista ja kitaroista.
Hildin sanoituksellinen konsepti pohjaa skandinaaviseen mytologiaan, tarkemmin sanottuna valkyyrioihin. Aihepiirin kuvittelisi sopivan yhteen eeppisen ja maalailevan mustan metallin kanssa, mutta Hild täräytteleekin ilmoille pariminuuttisia thrash/black-kappaleita, joiden koruttomuudesta löytyy jopa punkahtavia sävyjä.
ValFreiya kuulostaa parhaimmillaan lähes mielipuolisen hullulta menolta, mistä on kiittäminen Broddessonin hysteeristä huutolaulua sekä ajoittain hyvin kieroutuneita kitarariffejä. Ilmapiiri on spontaani, ja levy onkin kursittu kasaan muutamassa tunnissa. Se koituu sekä albumin siunaukseksi että kiroukseksi.
Hild on periaatteessa mielenkiintoinen projekti, joka tuo viimeiseen asti hiotun nykymetallin joukkoon mukavaa aitoutta ja kohkaamista. Takaraivossa jäytää kuitenkin kysymys, mihin Hild mahtaisi kyetä hieman viimeistellymmällä kokonaisuudella.