Stone – Complete-boksi

01.04.2013
Stone
Complete-boksi

Kaksi ensimmäistä levyä, vuonna 1988 julkaistu Stone ja vuoden 1989 No Anaesthesia!, luokitellaan lähes yksimielisesti klassikoiksi. Niiden energinen, vaikutteet ilmiantava mutta silti reilusti omaperäinen progressiivinen speed/thrash onkin nerokkuudessaan mykistävää vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Esimerkiksi Empty Corner ei muuttuisi täydellisemmäksi, vaikka sitä parantelemaan saataisiin Cliff Burton, tyylitajunsa säilyttänyt Dave Mustaine ja Stonen perintöä ansiokkaasti jatkava Hyrde Hyyrynen.

Pelin aloittanutta kaksikkoa seuranneet Colours (1990) ja Emotional Playground (1991) ovat varmaankin vähemmän arvostettuja levyjä. Boksiin sisältyvässä infokirjasessa myös yhtyeen jäsenet ja taustavaikuttajat puhuvat kiekoista sekavin tuntein. Levyt ovat kuitenkin kokeilevuudessaan mielenkiintoisia, ja esimerkiksi laulaja-basisti Janne Joutsenniemi löysi niiden myötä tulkintaansa uusia sävyjä. Toisaalta esimerkiksi viimeisen levyn aloittava Small Tales on loistava osoitus siitä, kuinka lähes pelkästään yhdessä sävelessä kulkeva laulumelodia toimii, kunhan taustalla pyörivä riffi- ja sointumaailma on tarpeeksi mielenkiintoinen.

Dvd Get Stoned, Stay Stoned on arvosteltu Infernon numerossa 45 vuonna 2007. Tilanpuutteen vuoksi lukija on ohjattava kyseisen jutun ääreen.

Kaiken hankkineelle tosifanille Completen tärkein anti löytyy Demos & Rarities -levystä. Erityisen innokkaasti kuuntelee kahta ennen julkaisematonta kappaletta Deeper Deep ja Words. Niiden kohdalla lienee tosin tapahtunut pieni virhe, sillä boksin tiedoissa kappaleiden ilmoitetaan olevan Coloursilta yli jäänyttä materiaalia. Soundin haastattelussa ja myös suoraan kysyen Joutsenniemi kuitenkin kertoo biisien olevan Emotional Playground -sessioista.

Joka tapauksessa, biisit eivät häviä vertailussa jo julkaistulle materiaalille. Varsinkin Words tavallista Stone-tuotantoa maalailevampine laulumelodioineen on oikein loistava kappale. Biisikaksikosta olisi kuitenkin toivonut saavansa enemmän tietoa. Miksi kappaleet eivät päätyneet levylle? Kuka teki kyseisen päätöksen? Juuri tällaisiin kysymyksiin tosifani haluaa vastauksia.

Harmituksen poikasta lievittää kuitenkin harvinaisuuslevyn muu tarjonta. Ensinnäkin yhdeksästä ennestään tutusta kappaleesta kuullaan demoversiot, jotka vain sementoivat käsitystä Stonesta tiukasti yhteen soittavana ryhmänä. Yllätyksiä ei juuri kuulla, sillä demot noudattelevat aika pitkälti lopullisten versioiden rakennetta. Merkittävän poikkeuksen muodostaa instrumentaalinen ja äärettömän upealla akustisella introlla varustettu Back to the Stone Age vuodelta 1987, joka on käytännössä aivan eri biisi kuin No Anasthesia! -levyn samanniminen kappale. Vain hajanaisia osia on säilynyt lopulliselle versiolle, muun muassa bassosoolo kolmen minuutin kohdalla. Tästäkin evoluutiosta olisi ollut mukava lukea lisää.

Demos & Rarities -levyn päättää ennen ensimmäistä levyä äänitetyt kuusi demokappaletta, jotka ovat nimiään myöten (Motherfucker, Wild Rider) hulvattomia tapauksia. Niillä kuuluvat vielä jäsenten punk- ja NWoBHM-vaikutteet ajalta ennen kuin speed/thrash oli lyönyt leimansa tyyliin. Motherfuckerilla kuullaan jopa groovaavaa cowbell-kopsuttelua. Pätevä soittotaito on kuitenkin saavutettu jo näillä 1985–86 nauhoitetuilla demoilla, ja lievästä tyylillisestä ja äänitysteknisestä rupisuudesta huolimatta niiltä kuuluu, että hyvinkin pian saavutettava sävellyksellinen nerokkuus on jo nupullaan.

Mukana ovat myös Real Delusionin, Back to the Stone Agen ja Empty Suitin sinkut. B-puolien coverit Black Sabbathin Symptom of the Universestä ja Led Zeppelinin Friendsistä paljastavat, että Stone oli lyömätön tälläkin saralla.

Aiemmin mainituista puutteistaan huolimatta boksin vihkonen on varsin informatiivinen ja hyvin toimitettu. Joutsenniemen ja kitaristi Roope Latvalan muisteluita lukisi mielellään vaikka kuinka pitkästi, ja muun muassa Megamania-pomo Atte Blom kertoo tarkemmin, miksi Stone ei lopulta menestynyt ulkomailla. Kirjasen hauskat kuvat paljastavat, että ulkoisilla tekijöilläkin saattoi olla vaikutusta asiaan. Eihän tällä tyylisuunnalla koskaan näe erityisen stailattuja orkestereita, mutta Stone oli kyllä ruma yhtye. Kaikella rakkaudella.

Vaikka pientä huomautettavaa löytyy, Complete-paketille uskaltaa antaa täydet pisteet. Erityisen lämpimästi sitä voi suositella nuorelle polvelle, joka tosin näyttää jo tiedostavan Stonen merkityksen suomimetallin synnyttämisessä ja kehittämisessä kiitettävän hyvin.

Lisää luettavaa