Kesällä ilmestynyt maistiaissinkku Molly the Murderer asetti riman korkealle. Siksi ensikuuntelulla vähän huolestuttaa, kun ensimmäiset kappaleet ovat muodollisesta pätevyydestään huolimatta hieman tylsiä. Kolmantena tuleva singlebiisi kuitenkin aloittaa niin mykistävän sarjan, että ylisanat ovat loppua kesken.
Vertailukohteeksi voisi ottaa vaikkapa Helloweenin järkyttävän aliarvostetun Chameleon-levyn, sillä Graduation Day yhdistää samalla tapaa ilmavan melodista hard rockia tukevampaan power metaliin ja mahtipontisiin tunnelmiin. Esimerkiksi Lucky-biisiä paremmaksi ei tässä viitekehyksessä juuri pääse.
Goddam Liar herättää eniten muistoja aiemmista SuD-tuotoksista ja kertosäkeessä on paljon yhtäläisyyksiä Damn Yankeesin High Enough -klassikkoon, mutta tästäkin huolimatta, tai juuri siksi, kappale on mykistyttävän upea. Viimeistään ylväs c-osa saa kuulijan itkun partaalle. Molly the Murdererin tavoin tämäkin kappale sisältää niin sapekasta avautumista rakkausasioista, että tekstejä voi epäillä omaelämäkerrallisiksi. Hammer to Fallin aloitus puolestaan tuntuu pakotetun ”rajulta”, mutta kertosäe vapauttaa kappaleen voiton puolelle.
Lopun biisikaksikko on jälleen hiukan keskinkertaisempi. Lisäksi muutamiin kappaleisiin on lisätty turhia konerumpusäksätyksiä, jotka eivät tuo mitään lisäarvoa, paremminkin toisin päin.
Jos kokonaisuus olisi päässyt keskivälin biisikuusikon tasolle, viisi kirvestä olisi ollut selviö. Josko jo ensi kerralla?