Suoraviivaistamisen tarvetta – arviossa Hetroertzen

Arvio on julkaistu Infernossa 3/2017.

28.05.2017
Hetroertzen
Uprising of the Fallen
Listenable

Chilestä lähtenyt mutta sittemmin ruotsalaistunut black metal -yhtye ei ole juuri parrasvaloissa paistatellut. Syitä tälle ei tarvitse pahemmin miettiä bändin kuudetta kokopitkää kuunnellessa.

Hetroertzenin musta metalli on hyvin yleistä tämän päivän kamaa, jossa mystiikka ja syvä omistautuminen lusiferiaaniselle magialle näyttelevät suurta osaa. Musiikillisesti jauhetaan keskitien mäiskettä, josta saattaa löytää viitteitä useaan eri suuntaan, mutta pääosin kokeilullinen ilmaisu lepää jossain Mayhemin ja Deathspell Omegan tietämillä.

Uprising of the Fallen ei ole varsinaisesti mitenkään huono albumi, mutta tämän yhtyeen kohdalla tuntuu siltä, että vahva ideologia kiilaa komeasti itse musiikin eteen. Tämä ei ole näissä piireissä todellakaan mikään yllätys, mutta välistä sitä kaipaa ihan rehellistä ja simppeliä vanhan koulun black metalia ilman turhia koukeroita. Hetroertzenin tuoreelta levyltä tätä kamaa ei juuri löydy.

Uprising of the Fallen on hyvin tehty levy, mutta tällaisesta tavarasta ei vain saa enää oikein mitään irti. Kuulijan kannalta olisi toivottavaa, että yhtye tajuaisi suoraviivaistaa ilmaisuaan, mutta pahoin pelkään, että materiaali on menossa aina vain sakeampaan suuntaan.

Lisää luettavaa