Taidot on hankittu, vain hienosäätö puuttuu – arviossa Scalpture

Julkaistu Infernossa 4/2022.

26.05.2022
SCALPTURE
Feldwärts
FDA

Näitä Hail of Bulletsin jalanjäljissä sotivia kuolobändejä putkahtelee tämän tästä, mutta saksalaisen Scalpturen tapauksessa asiasta ei jaksa motkottaa. Bändi ei ole suora kopio ja mukana on hieman omaakin otetta. Ja mikä tärkeintä, jälki on pääosin varsin hyvää.

Bändin kolmas pitkäsoitto jatkaa pitkälti edellisten poluilla, mutta ruuvia on taas hieman kiristetty. Soundi on raskas, erotteleva ja jytisee todella. Minkäänlaista keskentekoisuutta tästä ei löydä, vaan kaikki toimii aina Martin van Drunenia oktaavia matalammalta mallintavia lauluja myöten.

Biisimateriaali ei ole ehkä ikimuistoisinta sorttia, mutta bändi käyttää tempoja monipuolisesti hyväkseen ja kappaleet voi jopa erottaa toisistaan. Useammalla raidalla on mukana hivenen rauhallisempia osuuksia, joissa maalaillaan sodan epätoivoa melodioiden ja puhtaiden kitaroiden keinoin.

Feldwärts on yllättävän mainio korvike aidolle asialle. Vielä kun bändi osaisi rakentaa kappaleistaan hivenen tarttuvampia, oltaisiin jo erinomaisuuden äärellä. Kaikki taidot on hankittu, vain hienosäätö puuttuu.

Lisää luettavaa