Hieman varttuneempien suomalaisukkojen ryhmä yhdistelee metallia ja 1970-luvun rockia mukavalla twistillä. Yhtye on julkaissut aiemmin kaksi albumia, mutta jostain syystä kuulen heistä ensimmäistä kertaa vasta nyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kuten sanotaan.
Bändillä oli jo ennestään läjäpäin tarttuvia biisejä, mutta kolmannen levyn nimi- ja aloituskappale lienee porukan ensimmäinen isompi hitti. Myös loput vajaasta 50-minuuttisesta on erittäin miellyttävää ja monipuolista kuunneltavaa. Lost in the Night taitaa olla tarttuvimpia biisejä, mitä olen kuullut hetkeen!
Porukka vääntää rokkenrollia perinteitä ja vanhoja aikoja kunnioittaen, mutta omalla, hieman raskaammalla otteella. Hammonditkin pistetään solmuun kuin Rainbow’n ja Deep Purplen klassikkolevyillä konsanaan!
Tällaista musiikkia ei tehdä nykypäivänä liikaa, joten jätkille uskoisi löytyvän hyvää markkinarakoa. Tyylilaji uponnee pääosin vanhemmalle yleisölle, mutta kannustan nuorempaakin väkeä tsekkaamaan, mitä nämä tyypit ovat miehiään. Mikäli Ritchie Blackmoren teokset miellyttävät yhtään, tämänkin albumin pitäisi pyöriä levylautasella vaivatta.