Tasalaatuisen ja -paksun rajatolpalla kiikkuva kokonaisuus – arviossa VV

Julkaistu Infernossa 2/2023.

26.03.2023
VV
Neon Noir
HEARTAGRAM

”Kuin HIM, mutta vähän huonompi”. Näin joku Inf-kirjoittajista summasi Ville Valon sooloilut tuoreeltaan toimituksemme keskustelukanavalla.

Äkkiseltään tokaisuun oli helppo yhtyä. Otetaan vaikka Neon Noirin nimibiisin koukku, sehän on vähän kuin Rip Out the Wings of a Butterflyn samanmoinen tylsytettynä.

Näin siis siinä tapauksessa, että haluaa välttämättä verrata VV:tä HIMiin. Jos taas on kykenevä painamaan Valon ja tuottaja Hiili Hiilesmaan kovimmat yhteistyöt sekä muhkean bändisoinnin taka-alalle, levy ei ole ollenkaan kehno – edes tuotannollisesti. Harva tällaista jälkeä saa aikaan yksikseen.

Ja niinpä vain albumi on hiipinyt kuin vaivihkaa kestosoittoon. Sen sävelille huomaa nyökyttelevänsä koko ajan syvempään, ja vaikkapa Foreverlost ja Salute the Sanguine hivuttautuvat saappaan alle väkisin. Muotokieli ja maneerit ovat tutut, mutta mitä Valon olisi pitänyt tarjoilla? Itse en osaa vastata, ja porukalle tuntuu uppoavan. Ikävä on selkeästi ollut.

Kokonaisuus kiikkuu tasalaatuisen ja -paksun rajatolpalla ja todelliset tajunnanräjäyttäjät uupuvat, mutta ehkäpä tässä vasta tunnustellaan. Valo on parhaimmillaan ässäluokan biisintekijä, ja on pelkästään hienoa, että mies on palannut markkinoille. Kuka tietää, mitä hänen sisuksistaan vielä valuu, kun suoni on nyt avattu.

Lisää luettavaa