Tasapainoinen paketti – arviossa Aethyrickin ja Marraksen splitti

Julkaistu Infernossa 10/2024.

22.12.2024
AETHYRICK/MARRAS A Union of Spectres
SPREAD EVIL

En ole koskaan erityisemmin välittänyt split-levyistä, eivätkä ajatukset olleet liian ruusuisia tämänkään julkaisun suhteen. Kahden kotimaisen black metal -nimen liitto osoittautuu kuitenkin ennakoitua paremmaksi.

Vahvaa jälkeä aiemmin tehnyt Aethyrick tarjoaa kolme biisiä jo tutuksi tullutta melodista ja melankolista black metaliaan. Linja on takuuvarmasti toimiva, mutta erikoisjulkaisulle yhtyeeltä olisi odottanut selkeästi totutusta poikkeavaa ilmaisua.

Kaksi levyä aiemmin julkaissut Marras pääsee puolestaan ilahduttamaan julkaisemalla uransa parasta kamaa. Aethyrickin tapaan Marras edustaa genren sävykästä laitaa, mutta tällä kertaa bändin soitossa on odottamatonta räjähtävyyttä ja aggressiota. Kukin kolmesta kappaleesta on kova näyttö yhtyeen nykykunnosta.

A Union of Spectres on tasapainoinen paketti, jolla molemmat bändit esiintyvät edukseen. Mikäli tässä ”kilpailussa” on etsittävä voittaja, vaaka kääntyy aavistuksen enemmän Marraksen puolelle. Yhtyeen seuraava kokopitkä albumi saattaakin sisältää vaarallisen kovaa myräkkää.