Tasokas kykyjen osoitus – arviossa Abstrakt

Julkaistu Infernossa 2/2022.

21.04.2022
ABSTRAKT
Uncreation
INVERSE

Yhden levyn aiemmin julkaissut Abstrakt lähestyy äärimetallia nimensä edellyttämällä tavalla. Homman nimenä on sinfoninen black/death metal, joka pokkuroi häpeilemättä Dimmu Borgirin ja Shade Empiren suuntaan, mutta tekee sen verrattain hyvin.

Uncreation on pitkälti liidikitaroista ja orkestraatioista vastaavan Azul Coraxin show. Miehen käsistä irtoava äänimaailma vakuuttaa tasokkuudellaan, ja vaikka meno viittaa paikoin vähän turhankin paljon mainitun Dimmun suuntaan, kitarapuolella kuultavat melodeath-vaikutteet tuovat musiikkiin omaa väriä.

Abstraktin eduksi on laskettava, että sen kappaleista ei ole rakennettu liian monumentaalisia, vaan homma kulkee suht kompaktien biisien ehdoilla. Tunnin möhkäle tällaista tuuttausta olisi ollut ehdottomasti liikaa, ja näillä näytöillä kappaleiden voisi kuvitella taittuvan hyvin myös livemuotoon.

Abstraktin uusin on odotettua parempi levy, joka osoittaa, että bändillä on kyvykkyyttä hyvän musiikin tekoon. Se, mikä erottaa Abstraktin toistaiseksi alansa suurimmista nimistä, on ehdottoman kovien kappaleiden puute. Oikean biisinkirjoitus-flow’n löytyminen saattaa viedä helsinkiläiset pitkälle.

Lisää luettavaa