Lättyjä melko nopeaan tahtiin pihalle runnova saksalaisryhmä Agrypnie soittaa häijyhkön surumielistä ja tunteellista, proge-elementtejäkin syleilevää post- black metalia. Erg on 20-vuotiaan bändin seitsemäs levy, ja tyyppien
mukaan kahdeksannen kiekon rummut on jo nauhoitettu.
Uudella levyllä vierailee porukkaa muun muassa edesmenneestä Secrets of the Moonista ja Grozasta, ja mitään pikkutekijöitä nämä Theotoxin-bändissäkin yhdessä soittavat veikkoset eivät ole. Taustalla on pitkä skenehistoria eri projekteissa.
Biiseistä löytyy paljon Mgłaa ja vastaavia bändejä, mutta Agrypnie onnistuu kuulostamaan kohtalaisen tuoreelta ja jopa omaperäiseltä melko tukkoisessa ja itseään toistavassa genressä. Levyn kylmä ja riipivä tunnelma on täysin kohdallaan. Etenkin saksaksi rähjätyt laulut onnistuvat kuulostamaan melko vittumaisen kuuloiselta paasaukselta, joten Agrypnien musiikista ei voi oikein olla pitämättä. Oikein mieltäylentävää tavaraa.
Erg on ehdottomasti vuoden suurimpia yllätyksiä. Palaset ovat loksahdelleet mukavalla tavalla kohdilleen. Levy kuulostaa täydelliseltä ääniraidalta syksyisen kosteaan pimenevään iltaan.