Ranskalaisen Rising Steelin vaikutteet ovat 1980-luvun klassikkobändeissä Maidenistä Priestiin. Marraskuussa ilmestynyt levy on kymmenen vuotta sitten perustetun yhtyeen kolmas.
Vähän varttuneempien ukkojen musiikista voi kuulla kaikuja monista vanhan liiton bändeistä, mutta homma ei ole mitään halpaa kopioimista. Biiseistä on saatu keskenään erilaisia eri alagenrejen aineksia sekoittamalla. On laukkakomppia, speed metal -riffejä, köörilaulua ja nopeita sooloja.
Paperilla homma näyttää hyvältä, mutta silti albumi ei sytytä juuri lainkaan. Kaavoja on ehkä seurattu turhankin tarkasti, sillä lähes mitään yllätyksellisyyttä ei ole. Suurin ongelma lienee kuitenkin siinä, että täysosumat jäävät puuttumaan täysin. Edes sinkkubiisit eivät jää kummemmin mieleen, ja parin kuuntelun jälkeen en muista yhdenkään kertosäkeen kulkua.
On hämmentävää, miten homma voi toimia samaan aikaan hienosti mutta ei sitten ollenkaan. Tekninen puoli on täysin kunnossa, mutta identiteetti puuttuu. Se on sääli, sillä taidoista tämä ei jää kiinni. Tai no, solisti ei ole kummoinen kultakurkku, mutta kiinnostavammissa biiseissä sekin menisi läpi sormien.