”Ei tartte auttaa”, tuumasi yhdysvaltalainen Andrew D’Cagna pannessaan pystyyn Ironflame-nimisen yhden miehen projektin. Ukko säveltää ja sanoittaa kaikki kappaleet, minkä lisäksi hän laulaa ja veivaa soittimetkin nauhalle itsekseen. Ainoastaan kitarasoolot on delegoitu muille. Promokuvan muut kaverit lienevät livemiehistöä.
Kingdom Torn Asunder on viides julkaisu vuonna 2016 perustetun projektin nimen alla. Ensimmäiset kolme albumia ovat häkellyttävän hienoja vetoja, mutta pari vuotta sitten ilmestyneellä Where Madness Dwellsillä taso notkahti odotettua alemmas. Nyt suunta on taas ylöspäin.
Soundeissa on toivomisen varaa, joskin pieni kotikutoisuus istuu mainiosti tällaiseen perinteikkääseen, pienellä power-annoksella maustettuun heviin. D’Cagnan ei ole vahvimmillaan laulajana ja tulkinta on välillä turhan monotonista, mutta ei pahimmasta päästä. Sävellykset ovat terävän monipuolisia ja alati helisevät tuplakitarat todella komeaa kuultavaa, joten puutteet on helpompi sivuuttaa.
Kahdeksan peruskappaleen lisäksi levyllä on kaksi bonusbiisiä. Mitään laarin pohjalta kauhottuja jämiä nekään eivät ole, ja etenkin Exile of the Sun ansaitsisi paikkansa pääbiisien joukossa.