Tietoa ja taitoa on, mutta henki puuttuu – arviossa Sojourner

Julkaistu Infernossa 5/2020.

26.09.2020
Sojourner
Premonitions
Napalm

Uudesta-Seelannista ja Ruotsista käsin toimiva Sojourner esittää kolmannella pitkäsoitollaan tunnelmallista black metalia, johon on sekoitettu folkvaikutteita. Näin siis mikäli uskomme pressitiedotetta. Omaan korvaani meno kuulostaa lähinnä imelillä goottihevielementeillä kuorrutetulta äärimetallilta. Ainoa folkvivahde, jonka kykenen aistimaan, on kitaroista ja puhtaista lauluista vastaavan Chloe Brayn ajoittainen tinapilliviheltely.

Musiikki tuntuu menevän oikeaan suuntaan silloin, kun melodiat ja tunnelmat lipuvat lähelle My Dying Bridea, mutta harmillisen usein mielikuvat vesitetään yhdentekevillä blastbeatsahauksilla tai keskinkertaisella goottisiirapilla. Premonitionsia vaivaa tietynlainen linjattomuus sekä keskenään erilaisten musiikillisten elementtien epäsuhtaisuus.

Yhtyeellä on tietoa ja taitoa, mutta henki puuttuu. Intohimosta hehkuvaa punaista lankaa kaivattaisiin.

Lisää luettavaa